HEVOSKERTOMUS JATKUU

Kuvan kaunis vaalea ratsu ei ole suomenhevonen, vaan ystäväni Outin islanninhevonen. Kävimme Kimmon maneesissa harjoittelemassa esteratsastusta muutaman kerran talven aikana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, kun viiletimme ympäri maneesia ja ylitimme pieniä pystyjä.

Kevään 2005 päivärytmi vastasi edeltävää syksyä. Olin päivät koulussa, iltapäivät ja illat tallilla ja yöt töissä. Nellille oli löytynyt vuokraaja, joka kävi ratsastamassa tammalla kevyesti kentällä ja maastossa muutaman kerran viikossa. Kiipesin itse Nellin selkään harvakseltaan. Morriksen treeni oli päivän kohokohta, vaikka muutoin elämä rytmittyi opiskelun ja töiden mukaan.

Reipas luottoratsuni oli mukava maastokaveri, vaikka jouduimme joka kerta keskustelemaan paluuvauhdista takaisin tallille. Morriksen kanssa oli turvallista laukata kovaa, sillä herra ei pelännyt mitään. Saahkarlahdessa on muutama pitkä ja jyrkkä ylämäki, jotka olivat kuin tehty vauhdikasta laukkaamista varten. Tein Morriksen kanssa mäkitreeniä lähes viikottain, sillä päätön revittely teki hyvää vauhtia rakastavalle hevoselleni. Morris tiesi kyllä aina, mihin olimme menossa ja aloitti riemuisan tanssin jo kauan ennen ylämäkiä. Kun hellitin ohjasta, Morris ampaisi täyteen vauhtiin. ja viiletimme ylämäet tukka ja harja hulmuten. Kolmannella tai neljälle kerralla Morris alkoi oma-aloitteisesti hidastaa ylämäen puolivälissä, ja siitä tiesin, että herra oli saanut laukata tälle kerralle tarpeeksi.

Tein Morriksen kanssa hankitreenin lisäksi runsaasti maastotreeniä. Saatoin laukata rauhallista vauhtia 3 - 4 kilometriä, kävellä jonkun aikaa ja sitten taas ravata muutaman kilometrin ilman taukoja. Kilometreissä mitattuna maastolenkit olivat pitkiä, vaikka aikaa meni harvoin yli puoltatoista tuntia. Ehkä johtui mainioista monipuolisista maastoista tai vain mainiosta maastoratsustani tai molemmista, mutta Morriksen jälkeen en ole enää osannut nauttia maastolenkeistä.

19.2.2005. Heräsin 5.30. Ratsastin Morriksella kentällä vajaan tunnin. Tein paljon laukkatyöskentelyä, etenkin vastalaukkaa. Lopuksi otin muutaman pienen hypyn. Siivosin pikaisesti tallin ja jätin molemmat hevoset tarhaan reilun heinäkasan ääreen. 8.30 olin valmis Helsingin reissuun. Tämä oli toinen kerta, kun kävin Apassionata - hevosnäytöksessä Hartwall-areenalla. Siinä sitten menikin koko päivä autossa istuen. 

20.2.2005. Aluekilpailut Kimmon tallilla jäivät väliin illan tulosjuhlan takia. Ratsastin Morriksella kevyesti kentällä. Outi tuli käymään ja otimme Nellin mukaan maastokävelylle. Olin kotona kahdeltatoista, ja kampaaja tuli tuntia myöhemmin. RAY:n tulosjuhla järjestettiin Jyväskylässä. Upeat esitykset ja hieno illallinen kruunasivat onnistuneen illanvieton. Vaikka minibussin käyntihäiriöt haittasivat paluumatkaa, olimme takaisin Varkaudessa suunnitellusti kahden jälkeen yöllä. 

Olin käynyt Morriksen kanssa vain muutaman kerran esteharjoituksissa alkuvuoden aikana. Myös koulutunnit olivat jääneet väliin, sillä yhteisen ajan löytäminen oli vaikeaa. Erilainen elämä, uudet opiskelukaverit ja yötyöt veivät ajatukseni toisaalle. Mielenkiintoni oli vähemmän kilpailemisessa kuin ennen.

Kauden ensimmäiset kilpailut hyppäsin Kimmon kansallisissa maaliskuun 19 päivä. 110cm luokan uusinnassa otimme yhden puomin alas. 120 cm luokassa teimme vauhdikkaan tuplanollan sijoittuen kolmanneksi. Pörheä Morris esitti palkintojenjaossa villihevosta. Pari viikkoa myöhemmin hyppäsin Siilinjärven kansallisissa 120 cm luokan. Morris kävi radalla kuumana ja pudotimme kaksi puomia. Hallikilpailukausi oli siinä, sillä huhtikuun alussa molemmat hevoset alkoivat yskiä. 

Ajoin usein takaisin kilpailuista Mc´Donalsin kautta. Morris oli heikkona kokikseen. Jätin aina pahvimukin pohjalle pienen määrän sokerilitkua, jolla Morris herkutteli ahnaasti trailerissa. 

Toukokuussa kilpailin Sorsasalon ja Jyväskylän aluekisoissa. Kuopiosta otin kakkossijan 110 cm luokassa ja voiton 120 cm luokasta. Jyväskylän kilpailuissa samat sijoitukset toistuivat. Nappasimme kakkossijan 110 cm luokassa ja voiton 120 cm luokasta. Kimmon tallin järjestämissä iltakisoissa ratsastin jälleen 110 cm luokan kakkoseksi. Kilpailin myös Satun uudella tuntihevosella, Nenalla, 90 ja 100 cm luokissa. Olin käynyt kokeilemassa reipasliikkeistä ja rohkeaa tammaa edellisenä päivänä.

Nelli sai useamman lääkekuurin, mutta yskä ei helpottunut. Nellin hengittäminen kävi vaikeammaksi, ja juttelin asiasta Maijan, Nellin entisen omistajan, kanssa. Nellin pitäisi päästä pihattoon. Se olisi ainoa vaihtoehto. Tein Nellistä annetaan - ilmoituksen, ja tammasta tuli muutama kysely. Kesäkuun 23. päivä Nelli muutti Maavedelle, jossa tamma on asunut siitä lähtien pihatossa. Ensimmäisen kesän jälkeen hengitystieoireet olivat historiaa. Nellille löytyi täydellisen sopiva ja pysyvä koti seurahevosena ja satunnaisessa maastoilukäytössä.

Molemmat laitumeni oli ajettu nurin peltomaan muokkaamista varten. Vuokrasin Saahkarlahden kylätien varresta peltopalstan, jonne tein laitumen. Ostin lasikuitutolppia ja akulla toimivan sähköpaimenen. Varusteet ja väkirehut sekä kuivat heinät löysivät paikkansa vanhan kaatumassa olevan navettarakennuksen päädystä. Aitasin hevosille laidunalueen lisäksi metsää sateensuojaksi, sillä muuta katosta ei ollut tarjolla. Olin päättänyt pitää myös Morriksen yötä ulkona, sillä matka tallille oli toista kilometriä, ja olin jatkuvasti töissä.

Nämä samat lasikuituiset tolpat ovat vieläkin käytössä. Hankinta on maksanut itsensä takaisin vaivattoman helppona ja toimivana laidunratkaisuna. Hirvet eivät näitä naruvirityksiä kunnioita, mutta tolpat irtoavat maasta ja ne on helppo siirtää takaisin paikoilleen. Hevoset ovat pysyneet kiitettävän hyvin lankojen sisällä. Ison laitumen tekemiseen menee muutaman henkilön voimin alle kaksi tuntia, purkaminen on vielä nopeampaa.

Hevoseni asuivat kesäkuun puolivälistä syyskuun alkuun laitumella. Morris yöpyi välillä tallissa, mutta sateettoman lämmin kesä tarjosi mukavan makuualustan myös ulkona, eikä Morriksen jalkojen kanssa ollut ongelmia. Kävimme äidin kanssa vuorotellen tarkistamassa ja ruokkimassa hevoset aamulla ja illalla. Kuljetimme vedet laitumelle vesikanistereilla. Hevoseni tasasivat laidunalueen nopeasti, ja jo toisen viikon jälkeen jouduin ostamaan lisää aitatolppia ja laajentamaan laidunta. Syyskuun alussa koko laidun oli kaluttu viimeistä vihreää kortta myöten. 

RISSIKKO

Seuraava hankintani oli 4-vuotias suomenhevosruuna Rissikko. Kun Nellin lähtöpäivä varmistui, minulle tuli kiire löytää Morrikselle kaveri. Olin päättänyt olla ostamatta lämminveristä, sillä lv-ratsujen jälleenmyynti olisi varmasti suomenhevosten myyntiä vaikeampaa. Etsin projektihevosta, jolla voisin tienata seuraavan vuoden hevostelurahat. Laitoin ostoilmoituksen Keltaiseen Pörssiin, ja puhelin soi useammin kuin viitsin vastata. Pian seisoin tallin edessä riimunnaru kädessä ja huomasin omistavani suomenhevosen.

Kävin katsomassa Rissikkoa Rantasalmella, jonne ruuna oli toimitettu koulutukseen ja myyntiin. Rissikkoa ei ollut koulutettu, mutta liinatyöskentely ja selkäännousuharjoitukset oli aloitettu edeltävällä viikolla. Välittäjä kertoi hevosen taustasta sen verran, että ruuna oli vanhan miehen omistuksessa ja saanut varttua rauhassa ilman sen enempiä käsittelemisiä. Rissikon emä oli menehtynyt muutama vuosi sitten, ja nuori hevonen oli jäänyt yksin. Rissikko liikkui ja laukkasi hyvin - sen verran, mitä ehdin koekäynnillä maneesissa katsoa. Pidin myös etuna sitä, ettei ruunalla ollut ravitaustaa.  Ja, kun halvalla sain, niin tietysti tein kaupat.

Kesäkuun 22. päivä Rissikko saapui Saahkarlahteen. En ollut osannut suhtautua asiaan varauksella. Ensimmäisten päivien aikana ymmärsin, miten arka vähän käsitelty nuori hevonen voi olla. Rissikko vaikutti kyllä kiltiltä, mutta pelkäsi kaikkea (ihmisen tekemisiä, ei niinkään ympärillä olevia asioita). Olin haukannut liian suuren palan, mutta en ymmärtänyt asiaa tarpeeksi ajoissa.

Vaikka hevoset asuivat laitumella, kävin ratsastamassa Morrista päivittäin. Rissikko oli tottunut olemaan yksin, joten se suhtautui Morriksen poissaoloon hyvin järkevästi. Toisella puolella tietä laidunsi muita hevosia, jotka rauhoittivat Morrista Rissikon ollessa poissa. Juoksutin Rissikkoa liinassa, roikuin satulan molemmilla puolilla ja vähitellen nousin selkään. Minulla ei yleensä ollut ketään apuna, joten en uskaltanut lähteä liikkeelle selästä käsin.

27.6. Ratsastin Morriksella Jussin pellolla vajaan tunnin. Morris liikkui hyvin, ja laukattiin vauhdilla peltoa ympäri. Sitten harjasin ja varustin Rissikon. Tein muutamia selkäännousuharjoituksia, ja nuorukainen vaikutti rennolta. Kävin taluttamassa ruunaa Karin pellolla.

30.6. Rissikko liikkui liinassa puolisen tuntia. Siirtymiset sujuvat hyvin ja ruuna kuunteli mukavasti ääniapuja. Laskin jalustimet alas, eikä tämä aiheuttanut mitään reaktiota. Morriksen kanssa kävin 1,5 tunnin maastolenkin rannalla ja kävimme samalla kahlaamassa. Loppupäivän olin töissä Prismalla.

5.7. Kävin Morriksen kanssa pitkän vauhdikkaan maastolenkin, jonka jälkeen nappasin Rissikon laitumelta ja menimme kentälle. Outi oli mukana. Juoksutin ruunaa hetken liinassa, jonka jälkeen nousin selkään ja Outi talutti lyhyitä pätkiä. Rissikko oli epäluuloinen, mutta käyttäytyi hyvin.

7.7. Heräsin ajoissa ja ajoin suoraan laitumelle. Juoksutin Rissikkoa liinassa Karin pellolla. Otettiin ensimmäiset laukkapätkät, vaikka liina ei meinannut riittää. Ruuna kesti kuitenkin käsissä. Iso ja pitkä laukka, mutta kuitenkin kolmitahtista. Tämän jälkeen kävin hyppäämässä Morriksella miniratoja kentällä (max 100 - 110 cm). Loppupäivän olin töissä Prismalla. Kävin hoitamassa hevoset illalla, jonka jälkeen yö meni Rammarissa bläckärin pelaten.

12.7. Tänään tein Rissikon kanssa erilaisia talutusharjoituksia ja lopuksi liinoilla takaa ohjastusta. Morriksen kanssa kävin kentällä pyörimässä. Oli mukavan reipas ja kuuliainen. Istuin taas loppupäivän Prismalla. 

17.7. Kilpailut Vaajakoskella. Ajoin trailerin laitumella ja Morris kyytiin. Radalla herra tuntui vähän laiskalta, eikä ihme. 110cm radalla otimme yhden puomin alas. 120cm luokassa sijoituimme kakkoseksi nollaradalla, joka oli varmasti tämän kauden paras!

Muutaman kerran veljeni tuli avuksi ja talutti Rissikkoa niin että istuin selässä. Neljännellä kerralla ajattelin, että homma sujuu hyvin, ja voisin kohta lähteä liikkeelle ilman taluttajaa. Teemu talutti Rissikkoa isolla ympyrällä. Korjasin omaa asentoani huolimattomasti, ja tein viimeisen virheen pyyhkäisemällä oikealla kädellä poskeani. Tämä oli Rissikolle liikaa, ja hevonen ryöstäytyi Teemun hallinnasta.

Otimme puolikkaan kierroksen vauhdikasta pukkilaukkaa, jonka seurauksena jalkauduin olkapää edellä. Kova maa tuntui ikävältä laskeutumisalustalta, ja jouduin käymään ensiavussa. Kaksi lääkäriä olivat eri mieltä kuvien sisällöstä. Toisen mielestä olkapäässä oli pieni hiusmurtuma, toisen mielestä ei. Joka tapauksessa jouduin pitämään kättä kantositeessä muutaman viikon, sillä olkapää oli kipeä ja kantoside antoi kädelle riittävän tuen. Olin selvinnyt tärskystä vähäisin vammoin.

Olin suunnitellut aloittavani Morriksen kansallisen kilpailukauden elokuussa, sillä jalat eivät olleet oireilleet ympärivuorokautisesta laiduntamisesta huolimatta. Olin jo ilmoittautunut Nilsiän ja Kuopion kansallisiin. Ei auttanut mikään, vaan tällä kertaa kilpailukauteen tuli taukoa loukkaantumiseni takia. Lähetin järjestäjille lääkärintodistuksen, ja sen ainoan kerran olen joutunut perumaan kilpailuosallistumiset itsestäni johtuvan syyn takia.

Kävin kävelemässä Morriksen kanssa maastossa, ja pian nousin ratsaille. Rissikon treenit saivat kuitenkin odottaa. Hevoset siirtyivät takaisin kotitalliin syyskuun alussa. Vaikka syksy oli kuiva ja aurinkoinen, laidunruoho oli auttamattomasti loppu. 

Olin pudonnut Morrikselta muutamaa päivää aikaisemmin. Hauskat kotivideot - ohjelma olisi varmasti kelpuuttanut tämän kohtauksen. Istuin Morriksen selässä ja oikaisimme matkaa kapean risukkoisen metsätien kautta. Jostain käsittämättömästä syystä Morris kaartoi yllättäen vasemmalle. En ollut keskittynyt ratsastamiseen (varmaankin näpyttelin puhelinta) ja tein äkkinäisen korjausliikkeen kiskaisemalla ohjista oikealle.

Morris säikähti äkkinäistä nykäystä ja päätti jatkaa suoraan leveän pihlajan ali pusikkoon. Morris mahtui ali, minä en. Paksu oksa tempaisi minut alas selästä ja tipahdin suoraan selälleni hevoseni lautasten taakse. En edes ehtinyt nostaa käsiä suojaksi, kun olin jo maassa. En meinannut päästä ylös risukosta, sillä naurusta ei tullut loppua. Morris oli pysähtynyt muutaman metrin päähän katsomaan minua ja maistelemaan viereistä pihlajaa. Väittäisin, että uskollinen ruunani teki tuon tahallaan! Sen verran viekkaasti herra minua katseli könytessäni takaisin pystyyn ja kiivetessäni takaisin satulaan.

Jatkoin Rissikon treenaamista liinassa, ja ruuna osoitti kykyjä hyppäämiseen. En kuitenkaan uskaltanut jatkaa ratsutusta omatoimisesti. Teimme selkäännousu- ja talutusharjoituksia syksyn aikana kymmenisen kertaa aina silloin, kun minulla oli apuna kokeneempi hevosihminen. 

Rissikon ensimmäiseen kengitykseen meni viisi tuntia. Sitkeä kengittäjä ei hermostunut, vaikka nuori hevonen koetti kaikki mahdolliset temput. Seuraavalla kerralla kengitys sujui jo kahteen tuntiin. Myös loimien laittaminen oli vaikeaa. Rissikko poistui paikalta, jos yritit lähestyä sitä loimen kanssa. Loimi piti taitella pieneksi mytyksi ennen kuin menit Rissikon viereen. Sen jälkeen voit taitella loimen auki vähitellen hevosen päälle. Ja kun loimi oli päällä, ei asia ollutkaan enää pelottava. En muista, että olisin kertaakaan voinut laittaa Rissikolle normaalisti loimen selkään. 

MEILLE TULEE KOIRA

Olimme puhuneet poikaystäväni kanssa useamman kerran omasta koirasta. En olisi halunnut koiraa. En ollut kiinnostunut koirista, sillä olin vannoutunut kissaihminen. Väsytystaktiikka toimi, ja viimein suostuin. Toki sillä ehdolla, että poikaystäväni hoitaa koiran, osallistuu pentukursille ja kouluttaa koirasta yhteiskuntakelpoisen yksilön.

Ja sitten oli valittava rotu. Ihan mitä tahansa en kelpuuttaisi. Selasimme koirakirjoja ja lueskelimme koirarotuihin liittyviä nettikeskusteluja. Sekä Parsonrussellinterrieri että bokseri tuntuivat meille sopivilta vaihtoehdoilta. Olin yhteydessä molempien rotujen kasvattajiin. Valinta kääntyi lopulta bokseriin, ja kävimme katsomassa 29.5 Leppävirran koiranäyttelyssä bokserikehää ja sitä, millaisia koiria bokserit oikeasti olivat.

Kesäkuussa otin yhteyttä muutamaan kasvattajaan ja selvittelin pentutilannetta. Lopulta sovimme joensuulaisen kasvattajan kanssa pentuvarauksesta. Mikäli syntyvässä pentueessa olisi tiikeriraitainen tai keltainen bokseriuros, meille tulisi uusi perheenjäsen elokuussa. Lainasin kirjastosta koirakirjoja, ja aloin opiskella asioita, joita koiran omistajan olisi syytä tietää ja osata. Sovimme sopimuksen toisen osapuolen kanssa säännöistä, mitä koira ei sitten tee tai mihin koira ei sitten tule. Arvatkaapa kuka murtui ensin ja montako päivää siihen meni ?!

Olin kertonut mummolleni, että hankkisimme koiran. Mummoni kehotti miettimään asiaa uudestaan. Viisas vanhus sanoi, etten ymmärtäisi etukäteen, miten paljon koira vaatisi huomiota ja huolenpitoa. En ottanut mummoni sanoja todesta, vaan kuittasin asian vertaamalla koiraa hevosiin. Olinhan pienestä pitäen pitänyt huolta omista kotieläimistä, poneista ja hevosista. Vasta myöhemmin ymmärsin, mitä mummo oli tarkoittanut.

Bokseripentue syntyi Joensuussa 27.7.2005. Kun kävimme hakemassa seitsemänviikkoisen Leevin, peli oli menetetty. Ensimmäiset puoli vuotta päävastuu koirasta oli vielä poikaystävälläni. Vähitellen Leevi alkoi kulkea mukana tallilla, ja koiraharrastus alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän.

En todellakaan tiennyt, mihin olin itseäni laittamassa. Leevi oli niin paljon enemmän kaikkea. Sen ilon ja onnen määrää, jota nelitassuinen ystäväni elämääni toi, ei pysty sanoin kuvailemaan. Eikä sitä surua ja suunnatonta kaipausta, joka sydäntäni puristaa, kun katson näitä kuvia. Silmät täyttyvät kyynelistä, vaikka olen päättänyt olla itkemättä. Voi rakas pieni koira minkä teit, kun sydämeni veit.

Ensimmäisen etelän lomamatkan jälkeen (Bulgarian matkakertomus, blogiarkisto) muutin virallisesti pois kotoa. Olin asunut poikaystäväni luona Kuvansissa ja Evantorilla jo pitkään, mutta poikaystäväni opinto- ja asumistukien takia minun ei ollut kannattanut muuttaa virallisesti samaan osoitteeseen. Syksyllä 2005 minusta tuli varkautelainen.

Syksyllä kilpailin Morriksen kanssa vain muutamissa Kimmon tallin järjestämissä kilpailuissa. Lokakuussa hyppäsin sijoituksiin 110 cm ja 120 cm luokissa. Morriksen jalat eivät olleet oireilleet koko vuonna, ja teimme esteharjoituksia ja radanpätkiä isoilla esteillä. Vaikka kilpailut olivat jääneet tällä kaudella vähiin, olimme tehneet tasaisen varmaa tulosta ja napanneet sijoitukset melkein jokaisesta startista. Morris hyppäsi edelleen yhtä varovaisesti ja yhtä innokkaasti.

Kyllästyin Rissikon tilanteeseen, ja päätin vaihtaa hevosta. Minulle ei tullut mieleenkään laittaa ruunaa ammattilaiselle koulutukseen, sillä en uskonut, että Rissikosta tulisi minulle sopivaa ratsua. Yhden myynti-ilmoituksen perusteella kyselyitä tuli tusina, hinnasta huolimatta. Ensimmäiset katsojat myös ostivat hevosen. Rissikko matkasi Kuopioon 13.1.2006, josta matka jatkui seuraavana päivänä uuteen kotiin Forssan suunnalle.

13.1.2006. Olin koulussa vain ensimmäiset tunnit. Suihkonen tuli tekemään Rissikolle ostotarkastuksen, joten ajoin Saahkariin jo yhdeksän jälkeen. Sitten ratsastin Morriksella tunnin verran kentällä. Palasin kiirellä takaisin kouluun iltapäivätunneille. Olin vienyt Leevin edellisenä päivänä hoitoon Kuvansiin, ja hain pikkurutun paluumatkalla koulusta. Kirsi tuli hakemaan Rissikkoa neljältä. Jatkoin matkaa samantien Pieksämäelle, josta toin talliin uuden suomenhevosen. Oma traikku oli mennyt rikki edellisellä viikolla ja lainatrailerin hakemiseen ja palauttamiseen meni aikaa. Olin takaisin kaupungissa vasta kymmenen jälkeen ja meinasin myöhästyä Oscarin rullavuorosta.  

En käynyt katsomassa Rissikkoa, mutta kyselin kuulumisia muutaman kerran puhelimitse mieheltä, jolle olin ruunan myynyt. Ratsukoulutus oli jätetty suosiolla ammattilaisen vastuulle. Ratsutus oli sujunut hyvin, lukuun ottamatta sitä järjenvaistaista ja voimakasta pelkotilaa, joka liittyi ratsastajan oikean käden ylös nostamiseen. En tiedä, mitä Rissikolle oli sattunut, enkä ollut osannut yhdistää aikaisemmin tekemääni liikettä vauhdikkaaseen pukkisarjaan, ennen kuin asia tuli puheeksi uuden omistajan kanssa. Myöhemmin huomasin kilpailutuloksista, että Rissikko oli palannut Itä-Suomeen. Hevonen kilpaili 90 - 100 cm luokkia, mutta tulosten perusteella ruuna ei yltänyt ihan sille tasolle, johon olin sen uskonut pystyvän.

Nykyisellä kokemuksella varustettuna en ostaisi Rissikon kaltaista arkaa ja vähän käsiteltyä hevosta. Rissikko oli kiltti ja kyvykäs nuori hevonen, jossa ei ollut mitään vikaa. Vika oli kouluttajan osaamisessa tai pikemminkin osaamattomuudessa. Osaavampi ihminen olisi pystynyt ratsuttamaan Rissikon perustason ratsuksi muutamassa kuukaudessa. Aran ja epäluuloisen nuoren hevosen käsittely oli kuitenkin arvokasta ja opettavaista aikaa. Rissikon ajoista lähtien olen ollut sitä mieltä, ettei nuoren hevosen ratsuttaminen ole minun juttuni. 

EI NIMI HEVOSTA PAHENNA

Kuten joku lukija saattaa jo tietää, suhtaudun melko välinpitämättömästi hevosteni rekisteritietoihin. Minulta on turha kysyä hevosteni sukutietoja. En osaa kertoa, minkä värinen uusi hevoseni on. En välttämättä edes tiedä tai muista hevoseni oikeaa nimeä tai ikää.

Jostain syystä luulin loppuun asti omistavani RISSAKKO -nimisen suomenhevosen. Kun postitin paperit uudelle omistajalle, hän soitti ja kysyi, miksi olin kirjannut hevoselle eri nimen omistajanvaihdosilmoitukseen, kuin mikä on merkitty hevosen rekisterikirjaan. En muista mitä sopersin puhelimeen, mutta muistan sen poskia kuumottavan punan ja ällistyksen tunteen. Vielä tätä kirjoittaessani olen joutunut näppäilemään tarkasti sanan Rissikko, sillä yritän aina huomaamatta vaihtaa i-kirjaimen tilalle a-kirjaimen. Tämä nelivuotias suomenhevosruuna tulee olemaan minulle aina Rissakko, ei Rissikko.

Ja mitä siihen ikään sitten tulee; luulin tosiaan että nykyinen hevoseni Ship Shap on syntynyt vuonna 2000. No ei ole. Vasta kun sain hevoselleni uudet paperit Mecklenburg-liitosta, huomasin, että Zipen syntymävuosi on 2001. Tunnustan myös yllättyneeni, kun selasin Venlan papereita ja tajusin, että tamma on puhdas trakehner. Ja voi, miten vaikea on ollut oppia Bellan oikea nimi --  

RENGIN RIENTO

Löysin seuraavan suomenhevoseni Keltaisen Pörssin myydään hevosia - palstalta. Riento asui Pieksämäellä pienessä maalaistallissa. Ruuna oli hankittu nuorten tyttöjen ratsuksi, ja myytiin siihen käyttöön soveltumattomana. Riento oli toiminut nuorempana ravihevosen ammatissa, mutta laukkaherkkyyden takia suuremmat rahasijat olivat jääneet saavuttamatta. Riento oli nimensä mukaisesti eteenpäinpyrkivä, reipas ja työhaluinen suomenhevosruuna.

Sen muistan, että Riento löytyi äkkiä. Kävin katsomassa Rientoa trailerin kanssa samana päivänä kun Rissikko lähti ja toivoin, että löytäisin tallista selväpäisen nelikavioisen. Ja sellaisen löytyi. Jätin koeratsastksen väliin, sillä se ei ollut olennaista kaupanteon kannalta. Tarvitsin Morrikselle uuden seuralaisen, ja halusin suomenhevosen. Toivoin vain, että kestäisin tämän vähän vanhemman ruunaherran selässä paremmin kuin olin kestänyt Rissikon kyydissä. Myyjä sanoi, että kiltti on ratsastaa vaikka mitään se ei osaa. Se riitti minulle.

Ensimmäisenä päivänä juoksutin Rientoa liinassa, seuraavana päivänä testasin reaktioita selkäännousun suhteen ja kolmantena päivänä ratsastin kentällä normaalisti. Olen kommentoinut kolmannen päivän ratsastusta treenivihkoon seuraavasti: ei kiva, mutta ei älyttömän kamalakaan. Ensimmäisten viikkojen aikana olen toistanut treenivihkossa sanoja todella vahva ja reipas, kiireinen. Ja sitähän se oli. Kukaan ei ollut opettanut Riennolle ratsun ohjastuntumaa. Riennon ymmärtämä ohjastuntuma oli vahva. Ruuna ei reagoinut normaalisti ohjastuntumaan ja pidätteisiin. Riento liikkui hyvin. Käynti oli tasaisen reipas, ravi pontevan tahdikas. Laukkaa en uskaltanut liukkaan lumisella kentällä kokeilla. Jo ensimmäisten päivien jälkeen Riento tuntui luotettavalta ratsulta. Luulen, että Riennolla oli ratsasteltu paljon, vaikka varsinaista peruskoulutusta ruuna tuskin oli koskaan saanut. 

Pari ensimmäistä viikkoa pyörin kentällä ja sen jälkeen siirryin maastoon. Maastoilu oli mukavaa, sillä Riento ei pelännyt mitään. Riento käveli matkaavoittavin askelin ja hidasti kuuliaisesti ravista käyntiin. Parin maastoilukerran jälkeen halusin kokeilla laukkaa.

En tiennyt mitä odottaa, joten ratsastin Riennon pitkän ja jyrkän mäen alkuun. Laukka nousi hyvin, mutta sen jälkeen menetin hallinnan. Vahvasuinen suomenhevosravuri oli päättänyt laukata täysillä niin pitkälle kuin tie jatkuu. En mahtanut asialle mitään. Kaksi pitkää jykkää nousua hidastivat Riennon vauhtia, mutta ruuna ei antanut pätkääkään periksi. Minulla oli puolitoista kilometriä aikaa miettiä tilannetta.

Toisen ylämäen jälkeen Riento pudotti laukan raville, mutta en tilanne ei ollut yhtään sen enempää hallinnassani. Tie loppui ja jatkoimme ravilla lumiseen metsään. Tunsin paikan, ja tiesin, että jatkoimme turvallisesti auraamattomalla metsätien pohjalla, kunnes lopulta sankka kuusikko pakotti Riennon pysähtymään. Siitä ei olisi edes liukas suomenhevonen mahtunut. Samalla sekunnilla hyppäsin alas ja talutin ratsuni takaisin mäen alkuun jalat täristen. En tiedä, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä, mutta en aikonut luovuttaa. Käänsin Riennon ympäri, kiipesin selkään ja nostin uuden laukan. Tällä kertaa ratsuni oli huomattavasti yhteistyöhaluisempi ja hidastavat pidätteet menivät läpi ensimmäisen kilometrin jälkeen. Pysäytin Riennon, ja ruunan korvat kääntyivät kysyvästi minua kohti. Palasimme tallille takaisin rennon rauhallista kävelyvauhtia. 

Vaikka Riento teki töitä mielellään, ruunan tarhasta pyydystäminen oli ihan toinen asia. Kauravati tai rapiseva leipäpussi ei saanut edes korvaa kääntymään. Ensimmäisten epäonnistuneiden metsästysyritysten jälkeen otin avuksi liinat. Ajoin Riennon porttinurkkaukseen ja aitasin samalla liinalla aluetta pienemmäksi. Riento oli erittäin kiltti ja kunnioitti ihmistä, joten minun ei tarvinnut pelätä, että Riento jyräisi ylitseni. Vasta siinä vaiheessa, kun liina oli kiinni Riennon pepussa ja peppu kiinni aidassa, Riento kääntyi ja antoi ottaa itsensä kiinni. Jatkoimme liinaleikkiä muutaman kuukauden ajan. Jossain vaiheessa Riento kyllästyi ja alkoi tulla luokseni vapaaehtoisesti. Toki muistin aina palkita reipasta ruunaa leipäpalasella. Onneksi Riento tuli minulle talvella - laitumelta en olisi onnistunut pyydystämään tätä ruunaa mitenkään. 

3.3. Olin aamupäivän koululla. Morriksen kanssa kanssa kävin pitkän maastolenkin Kangaslammin suunnalla. Riennolla ratsastin kentällä. Tehtiin paljon laukkatreeniä, ja Riento oli lopussa hyvin kuulolla. Tein kotona kunnon pyörälenkin tv:n ääressä ennen Oscarin työvuoroa. 

4.3. Agrista prixiä ja poweria. Morriksen kanssa maastossa reipasta laukkaa pitkiä pätkiä. Riennon kanssa menin kentällä siirtymisiä ja väistöjen alkeita sekä kävin kävelemässä maastossa puolisen tuntia. Haettiin heiniä kaksi kuormaa. Illalla pyöräilyä ja työvuoro Harrisonissa. 

5.3. Leevin pentunäyttely Juukassa. Leevi oli paras bokseripentu :) Oltiin takaisin kotona kahden jälkeen. Morriksella maastoilin 1,5 tunnin käyntilenkin. Riennolla vapaa. Illalla kävin pitkästä aikaa juoksemassa ja siivosin vaatehuoneen. 

6.3. Hiihtolomalla! Siivosin varustekaapit ja putsasin varusteet. Morris kävi maastossa ja teki laukkatyöskentelyä kentällä. Riento meni kentällä sekä liinassa että ratsastaen, lähinnä ravijuttuja. Iltapäivällä sukulaisissa. Illalla puolitoistatuntinen elokuva ja sama pyörällä, 30 kilometriä. 

Ratsastin Riennolla paljon. Tein kenttäharjoituksia useamman kerran viikossa ja pitkiä maastolenkejä kahdesti viikossa. Laukka oli alussa vauhdikasta, mutta vauhti hidastui laukkatreeniä lisäämällä. Riennon treeniohjelmaan kuuluivat myös säännölliset irtohypytystreenit. Esteet eivät olleet Riennon juttu, vaikka hyppykykyä ja varovaisuutta näytti olevan tarpeeksi. Aloitin hyppyharjoitukset selästä käsin siinä vaiheessa, kun maa oli sulanut ja kentän pohja pitävä.

Riento edistyi nopeasti. Vähitellen Riento alkoi kuunnella hidastavia pidätteitä ja liikkua kevyemmällä ohjastuntumalla. Välillä uskalsin jopa vaihtaa ohjan olympiakuolaimen nivelkuolaimeen. Tykkäsin tehdä töitä Riennon kanssa. Riento oli aina reipas ja eteenpäinpyrkivä. Ratsastaminen oli tasaisen vauhdikasta. Riento liikkui hyvin, eikä laukka ollut kehnoa nähnytkään. Mitä enemmän laukkasin, sitä paremmin laukkaan alkoi löytyä säätöä. 

Morriksen kilpailukausi alkoi tammikuun lopulla. Kovat pitkään jatkuneet pakkasjaksot olivat estäneet maneesikäynnit, eikä hevoseni ollut nähnyt esteitä pariin kuukauteen. Morris oli enemmän kuin innoissaan päästessään hyppäämään pitkän tauon jälkeen. Otimme 100 cm luokasta kolmannen sijan ja voiton 110 cm luokassa. Helmikuussa hyppäsin muutaman kerran lumisella kotikentällä. Seuraavissa Kimmon tallin aluekilpailuissa kilpailin vain 110 cm luokassa ja Morris toi kotiin punaisen ruusukkeen. Kauden ensimmäiset kansalliset järjestettiin Kuopiossa 26.2. Morris starttasi 110 ja 120 cm luokissa. Pienemmässä luokassa hyppäsimme sujuvan nollan, isommassa kopsautimme yhden puomin alas.

Maaliskuun puolivälissä, viikko ennen Kimmon kansallisia, Morris alkoi liikkua huonosti. Sain eläinlääkäriltä kipulääkekuurin, ja kilpailemiseen tuli taukoa. Maaliskuu meni maastoillen. Kävimme Morriksen kanssa klinikalla 27.3, ja etuset kuvattiin. Kuvissa oli pieniä muutoksia parin vuoden takaisiin rtg-kuviin. Eläinlääkäri ei pitänyt tilannetta pahana. Etusten alanivelet piikitettiin, ja muutaman viikon kävelykuurin jälkeen voisimme palata vähitellen normaaliin treeniin. Kävimme klinikalla uudestaan huhtikuun lopussa, sillä liikkuminen oli yhä epämääräisen vaihtelevaa. Etuset piikitettiin uudestaan, mutta haaveet kesän kilpailuista oli haudattava. 

LAATUINSINÖÖRI
VUODESTA 2006

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen en ollut saanut oman alan työharjoittelupaikkaa. Toinen kesä tekniikan opiskelijana toi harjoittelupaikan Andritzin laatuosastolta. Kesätyöt alkoivat huhtikuun viimeisellä viikolla. Olin ensimmäistä kertaa oikeassa päivätyössä, jossa noudatettiin normaalia toimistoaikaa. Tein viikonloppuisin pelinhoitajan hommia ja autoin kotitilalla aina kun ehdin. Olin menossa koko kesän aamusta iltaan ja myöhään yöhön.

Olin yllättynyt siitä, miten paljon Leevi ja Leevin harrastukset ottivat aikaa. Kävimme säännöllisesti koirakoulussa ja hakuharjoituksissa, kiersimme lähialueen näyttelyitä ja totuttelimme moneen uuteen ja ihmeelliseen asiaan. Harjoittelimme kotona perustottelevaisuutta.  Leevi oli päivähoidossa mummolassa työpäivieni ajan. Töiden jälkeen tein tallityöt ja liikutin hevoset. Sen jälkeen harjoittelimme Leevin kanssa tottista, kävimme haku- ja näyttelytreeneissä tai seikkailimme metsälenkeillä.

Morris jatkoi liikkumista päivittäisten kävelylenkkien merkeissä. Rientoa ratsastin enemmän. Kunto oli hyvä, ja Riento teki töitä mielellään. Olin aloittanut puomi- ja esteharjoitukset huhtikuussa selästä käsin. Riento osasi hypätä, mutta hyppyhalut puuttuivat. Riento ei ymmärtänyt, miksi oli hypättävä esteen yli kun sen voisi helpommin vain kiertää. Ensimmäisten kymmenen hyppyharjoituksen jälkeen olin varma, ettei tästä hevosesta tule esteratsua. Välillä viikottaiset esteharjoitukset tuntuivat tuottavan tulosta, ja välillä taas palasimme lähtöruutuun.

18.6. Esteitä Riennon kanssa. Kaikki muu meni joten kuten, mutta portista ei päästy millään yli. Oli pakko tehdä kuja ja irtohypyttää. Vasta useamman ylityksen jälkeen kiipesin selkään ja ratsastin ravissa kujaa. Ei ollut helppoa. Morriksella maastossa. Leevillä tottistreenit.

19.6. Sileätreeni Riennon kanssa noin 40 minuuttia. Toimi mukavasti. Loppuravissa oli ihan huippu! Morriksella puolisen tuntia kevyesti kentällä ja saman verran maastossa. Haettiin heinäkuorma ja tehtiin takapihan laidun valmiiksi. Hevoset pääsivät illalla testaamaan laidunta.  

Morris oli mestari kärpäshupun riisumisessa. Jostain syystä toinen silmä ärtyi ötököistä helpommin kuin toinen, ja olisin halunnut käyttää Morriksella suojahuppua. Morris oli toista mieltä. Montakohan kertaa laitoin hupun paikalleen ja montakohan kertaa löysin hupun laitumen takanurkasta.

Morris kävi klinikalla kesäkuun lopussa, ja etuset piikitettiin jälleen kerran. Olin kovasti huolissani. Heinäkuussa Morriksen liikkuminen oli hyvin epätasaista. Toisena päivänä Morris liikkui normaalisti ja seuraavana päivänä epäpuhtaasti. Jatkoin maastoilua ja tein satunnaista koulutreeniä isolla pellolla. Kahlaaminen teki Morrikselle hyvää ja kävimme kävelemässä matalassa rantahietikossa muutaman kerran viikossa.

Olin saanut ylipuhuttua isältä laidunmaata. Tänä kesänä hevosillani oli iso laidunalue kotitalon takapihalla. Olin aidannut alueelle myös metsää, ja kuivana loppukesänä hevoset yöpyivät ulkona, joko laitumella tai tarhassa. Elokuun lopussa matkasin silloisen poikaystäväni kanssa Kreikan Kreetalle. Molemmat hevoseni viettivät kesälomaa. 

En ollut vieläkään haudannut haavetta toisesta estehevosesta. Itseasiassa asia tuntui taas ajankohtaisemmalta, kun en päässyt hyppäämään Morriksen kanssa. Hyppyharjoituksia Riennon kanssa ei voinut sanoa esteratsastukseksi. Selasin ilmoituksia ja kävin koeratsastamassa muutamia hevosia kevään ja kesän aikana. Heinäkuun puolivälissä huomasin ilmoituksen nuoresta ruunasta, joka oli nähtävillä Varkauden lähistöllä. En ollut ajatellut ostavani nuorta hevosta, mutta otin kuitenin yhteyttä myyjään. Kävin kokeilemassa hevosta heinäkuun puolivälissä. Viisivuotias ruuna hyppäsi hyvin, mutta ei tuntunut ihan omalta. Sanoin tutulle myyjälle, että voisin kokeilla hevosta vielä myöhemmin uudestaan mikäli se ei mene kaupaksi. Asia jäi sillä kertaa.

MYYNTI-ILMOITUS

Olin ostanut Riennon itselleni projektiksi ja myyntiä varten. Sileällä olin vienyt Rientoa eteenpäin niin paljon kuin oman osaamiseni huomioon ottaen oli mahdollista. Kuten jo mainitsin, hyppääminen ei ollut helppoa. Riento oli varsin epäluuloinen esteitä kohtaan ja yritti aina tilaisuuden tullen ohittaa esteen. Aloitin jokaisella kerralla puomeista, jonka jälkeen jatkoin pienellä ristikolla ja lopuksi pystyesteellä. Loppukesästä pystyin jopa ratsastamaan 70 - 80 cm pystyjä rataharjoituksen omaisesti. Loppukesällä päätin laittaa Riennon myyntiin, sillä halusin hankkia tilalle hevosen, jolla voisin hypätä isompia esteitä kuin Riennon kanssa. 

Kuten tiedetään, myyjillä on usein tapana liioitella, kertoa muunneltua totuutta, johtaa ostajaa harhaan, jättää asioita kertomatta tai jopa valehdella suoraan ostajalle. Tarkastelen nyt suurennuslasin kanssa Riennosta laatimaani myynti-ilmoitusta. Katsotaanpa, miten hyvin laatimani teksti on vastannut todellista Rientoa. En tiedä, pystyykö kuvasta lukemaan tekstiä, joten kirjoitan myyntitekstin tähän uudestaan. Julkaisin tästä tekstistä tiivistetyn version hevostalli.netin markkinat-palstalla, jota kautta Riennon uudet omistajat löytyivät. Ilmoitukseen laitoin kuitenkin tarkan hinnan, joka oli muistaakseni 3500 euron paikkeilla. 

En ole vielä ilmoitellut hevosestani minnekään, ja vasta harkitsen myymistä. Ostin tämän hevosen itselleni projektiksi ja kisahevoselleni kaveriksi. Nyt etsin uutta hevosta (esteratsua), ja tämä suokki on sitten ylimääräinen, kun sopiva estehevonen löytyy. Kolmelle kun ei enää aika meinaa riittää.

Riento on nyt 12v. (s.1994, säkä n.155cm). Sillä on lyhyt ravitausta jota ei liikkeistä huomaa. Ajanut en itse ole, mutta toimii kuulemma siinäkin mukavasti. Ratsastettu Riennolla on nuoresta lähtien, mutta kunnollisen peruskoulutuksen Rienton on saanut vasta meillä. Riento toimii kivasti ravissa ja laukassa. Se on kehittynyt ihan uskomattoman nopeasti ja kehittyy edelleen. Nyt laukassakin liikkuu hyviä pätkiä oikein päin, nostaa käynnistä laukan ym. Pystyy myös kokoamaan kivasti. Puomeilla ja esteillä säätövaraa on jo hyvin. Tasoltaan nyt n. HeB, eikä varmasti jää siihen.

Olen hypännyt Riennolla viikottain 60 - 70 cm esteitä ja yksittäisenä vähän isompaa. Tässä hommassa Riento on kuitenkin tosi kokematon ja vaatii päättäväisen ratsastajan. Riento kuitenkin tykkää todella paljon hyppäämisestä ja innostuu, kun puomeja kannetaan kentälle. En osaa nyt tarkasti arvioida, mitä Riento pystyy tulevaisuudessa hyppäämään, kun on tälläkin puolella kehittynyt äärettömän nopeasti. Hyppääminen on vielä sen verran outo juttu, että saattaa pysähtyä ekoilla kerroilla erikoisemmille esteille katsomaan ja miettimään, mitä pitäisi tehdä :) Riennolla on nyt vasta hypätty neljän kuukauden ajan. Tällä hetkellä intoa on enemmän kuin taitoa.

Maastossa toimiva (liikennevarma), toisen hevosen kanssa melko reipas. Erittäin kiltti ja persoonallinen hevonen, joka tykkää työskennellä. Terve (ei ole tarkemmin tarkastettu, kun ei ole ollut mitään syytä). Kengityksissä ei ongelmia. Ok lastata ja kuljettaa. Riento on reipas ja liikkuu aina hyvin eteenpäin (välillä kuumakin) - vaatii siis jo osaavan ratsastajan. Ravissa pehmeä ja herkkä, laukassa välillä vahvempi. Herkistynyt kuitenkin todella paljon siitä, kun aloitettiin. Myyn tarjouksten perusteella, mutta vain pysyvään ja osaavaan kotiin. Tästä helmestä en luopuisi millään ellen tähtäisi kansallisiin estepuolella.

Myynti-ilmoitukseni on jopa kiusallisen perusteellinen ja rehellinen esteosuutta lukuun ottamatta. Hyppääminen ei ollut innosta vaan halusta kiinni, ja sen olen jättänyt mainitsematta. Muilta osin en voi sanoa, että olisin valehdellut tai edes kertonut muunneltua totuutta. Tämä ilmoitus vastaa hyvin pitkälti sitä kuvaa, joka minulle jäi Riennosta. 

Riennosta tuli vain yksi kysely, mutta se riitti. Kuopiolainen perhe kävi katsomassa Rientoa kahdesti lokakuussa. Toisella kerralla kättelimme kaupat. Riento muutti Siilinjärvelle lokakuun lopussa, jossa ruuna asusti useita vuosia. Riento sopi mielestäni mainiosti koulupainotteiseen perheeseen äiti - tytär - ratsuksi. Kävin katsomassa ja ratsastamassa Rientoa muutaman kerran. Riento myytiin 2010 eteenpäin, ja seurasin Riennon kuulumisia Facebookin kautta. Tapaturmainen jännevamma vei Riennon taivaslaitumille 2012. Riento oli löytänyt kodin ja omistajan, jonka sydämeen reippaan ruunaherran äkillinen lähtö jätti valtavan kaipauksen. Vuosien aikana ruunan koulutustaso kohosi ja esteiden ylittäminen sujui mallikkaasti. Riento oli mainio suomenhevonen, joka jätti minulle monia mukavia muistoja itsepäisestä luonteesta huolimatta. 

AMADEUSZ

Olin käynyt kokeilemassa Aatua Maavedellä heinäkuun puolivälissä. Myyjä otti minuun yhteyttä myöhemmin ja kysyi tulisinko kokeilemaan ruunaa vielä toisen kerran. Kokeilin Aatua uudestaan Kimmon tallin maneesissa elokuun puolivälissä. Tällä kertaa hyppäsin metrin rataa, ja Aatu teki varman tasaista työtä. 

Ajattelin, että nuorella pv-ratsulla on myyntiarvoa, mikäli saan hankittua hevoselle kilpailutuloksia. Varoituskellot eivät soineet edes siitä syystä, että Aatu oli jäänyt ihmettelemään esteitä kilpailuissa ja saanut hylättyjä tuloksia. Kimmon valmennuksessa Aatu ei suostunut hyppäämään vesimattoa. Juttelin hevosesta Kimmon kanssa ja hänen mielestään kyseinen ruuna ei ollut minulle sopivin vaihtoehto.

Ostin Aatun kaikesta huolimatta. Aatu tuntui järkevältä nuorelta hevoselta ja koeratsastuksissa olin päässyt hyppäämään pitkästä aikaa kunnolla. Ajattelin, että voin myydä Aatun helposti eteenpäin, mikäli se ei ole minulle sopiva. Itse asiassa, minulla ei ole koskaan ollut eikä tule vähemmän itselleni sopivaa hevosta.

Myyjä oli valmis tinkimään kauppahinnasta, ja sovimme kaupan yksityiskohdista, mikäli Aatu läpäisisi ostotarkastuksen. Siitä huolimatta maksoin Aatusta enemmän kuin Morriksesta. Aatu kävi Kuopion klinikalla ostotarkastuksessa 23.8, eikä eläinlääkärin mielestä terveydessä ollut aktiivista kilpailukäyttöä estävää vikaa. Olen merkinnyt kalenteriin syyskuun neljännen päivän kohdalle "hain uuden hevosen :)". Olin taas kerran kolmen hevosen omistaja, vaikka olin vannonut itselleni, etten osta uutta hevosta, ennen kuin entinen on myyty. Kerta ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen.

5.9. Tallille kahdeksalta. Ratsastin ensimmäiseksi Riennon ja mentiin kentällä puomeja sekä siirtymisiä. Suihkonen kävi raspaamassa Mortsan ja Riennon. Morriksella menin pitkästä aikaa kunnolla kentällä koulua. Ukko liikkui hyvin ja tuntui mukavalta. Aatulla ratsastin hetken kentällä ja sujui mukavasti. Aatu otti heti lauman johtopaikan. Laitoin Aatun yöksi toiselle puolelle ja Riennon Morriksen kanssa toiseen tarhaan. 

Eikä vieläkään auringonpaistetta risukasaan. Aatun kanssa on ollut ongelmia alusta lähtien johtajuuden ja ratsastettavuuden suhteen. Herra ei kunnioita raippaa, ja eikä halua tehdä töitä kunnolla. Vaikea on mitään tehdä, kun riittävää eteenpäinpyrkimystä ei ole. Aatu on liikkunut välillä epäpuhtaasti vasempaan kierrokseen. Ollaan käyty Satun ja Kimmon valmennuksissa, eikä ole sujunut. Aatu kävi jo toisen kerran ostotarkastuksen jälkeen klinikalla tutkittavana eikä selvää syytä epäpuhtauteen tai haluttomuuteen liikkua löytynyt. En oikein tiedä, mitä tekisin. 

KLINIKKALAUSUNNOT

Aatulle tehtiin ostotarkastus Kuopion klinikalla elokuun loppupuolella. Ostotarkastuslausunnon mukaan taivutuksissa oej ja vt reagoivat lievästi (0.5/5), muut taivutusreaktiot 0. Aatusta otettiin 12 kuvan röntgen-kuvasarja, jossa vej havaittiin pieni irtopala ja oej luupiikki. Vasemmassa silmässä oli samentumaa värikalvolla. Ostotarkastuksen suorittaneen eläinlääkärin mielestä näillä asioilla ei pitäisi olla vaikutusta kilpailukäyttöön, sillä hevonen oli läpäissyt kliinisen tarkastuksen. En epäillyt eläinlääkärin sanoja, ja tähän lausuntoon luottaen tein ostopäätöksen.

Ostotarkastuksen jälkeen käytin Aatun kahdesti Kuopion klinikalla vielä vuoden 2006 aikana. Ensimmäisellä kerralla etujalkojen kehä- ja vuohisnivelet piikitettiin. Aatusta otettiin myös laaja verenkuva tahmeuden takia. Veriarvot olivat normaalit. Syötin Aatulle kotona viikon ajan vahvaa kipulääkettä. En huomannut minkäänlaisia muutoksia aikaisempaan. Toisen kerran käytin Aatua Kuopion klinikalla joulukuun lopussa. Toinen etujalka oli turvonnut potkun takia, ja jalka ultrattiin. Samalla kehänivelet piikitettiin uudestaan ("jos nyt kuitenkin irtopala ja luupiikki vaikuttavat.."). Piikityksillä ei ollut edelleenkään vaikutusta epäpuhtauteen tai haluttomuuteen liikkua ratsastajan kanssa. Vielä tuohon aikaan vakuutusyhtiö korvasi ontumatutkimuksen ja hoidon, joten kerrankin vakuutuksesta oli hyötyä.

Helmikuun alussa kuljetin Aatun Laukaan klinikalle. Aatu liikkuminen oli säännöllisen epäsäännöllisesti epäpuhdasta. Taivutuksissa ei ollut tällä kertaa reaktioita, mutta liike oli liinassa epäpuhdas molempiin kierroksiin, ja eläinlääkäri halusi kuvata etujalat. 

Lausuntoon on kirjattu seuraavaa:Ärsytystä vuohisjännetupeissa. Kavionivelet täyttyneet. Lepuuttaa vej. Pukinkavioisuutta. Röntgenkuvissa havaittavissa oej:n kehänivelen eteepäintyöntymistä. Kulumia ja nivelrikkoa molemmissa etukavionivelissä, vasemmassa pieni irtopala, sädeluuhaurastumia sekä osteofyytti sädeluun takareunassa. Vasemmassa silmässä krooninen värikalvontulehdus ja linssin samentuma. Näkökyky alentunut merkittävästi ja pysyvästi. Hevosta voi käyttää normaalisti ratsastukseen, mikäli tulee verryttelyllä hyväksi. Ei odotettavissa liikkeiden puhdistumista ontumattomiksi. 

Aatu kuvattiin vielä kolmannen kerran Kuopion klinikalla heinäkuussa 2007. Halusin eläinlääkäriltä vastineen Laukaan lausuntoon. Molempien etujalkojen alanivelet kuvattiin uudestaan. Tämän eläinlääkärin mielestä kavionivelissä ei ollut mitään muutoksia ostotarkastuksen yhteydessä otettuihin kuviin. Hänen mielestään kyseessä ei ollut nivelrikko. Pieni irtopala ja luupiikki näkyivät röntgen-kuvissa samanlaisina kuin aikaisemmin. Silmän värikalvo oli rauhoittunut ja tasainen. Näkökyky parempi (?). Eläinlääkärin mukaan Aatu liikkui puhtaasti.

RATSASTAJAN NÄKEMYS ASIAAN

Omistin Aatun puolitoista vuotta. Tuona aikana tilanne ei muuttunut suuntaan tai toiseen. En huomannut, että Aatun jaloissa olisi ollut muutoksia. Ontuma ei pahentunut rasituksen myötä, eikä Aatu tuntunut jäykemmältä estetreeniä seuraavana päivänä. Se, mikä minusta oli huolestuttavinta, oli Aatun haluttomuus liikkua. Aatu oli hyvin tahmealiikkeinen ja haluton liikkumaan kentällä. Vaikka molempien eläinlääkärien mukaan Aatua voisi käyttää normaalisti ratsastuskäytössä, luulen, että etusten viat vaikuttivat liikkumishaluihin.

Ostotarkastuksen lopputulos riippuu tutkivasta eläinlääkäristä ja tutkittavasta hevosesta. On vaikea arvioida etukäteen, miten joku muutos tai poikkeama tulee vaikuttamaan hevosen käyttöön. Tietyillä asioilla on enemmän merkitystä kuin toisilla (omalla kohdallani esimerkiksi etujalkojen alanivelten muutokset ovat merkittävä riskitekijä etsiessäni estehevosta aktiiviseen käyttöön). Taivutuskokeet ja röntgen-kuvat eivät kerro ehdotonta totuutta hevosen terveydentilasta, sillä tulkinnanvaraa on liikaa. Ostotarkastuksessa arvioidaan hevosen sen hetkistä tervyedentilaa. Eläinlääkäri ei ole ennustaja. Mielestäni paras tilanne on se, jos hevosesta on otettu kattava rtg-kuvasarja ja uusia kuvia voidaan verrata vanhoihin kuviin. Muutoin yksittäiset muutokset ja poikkeamat jäävät kysymysmerkeiksi. Aion palata tähän aiheeseen vielä myöhemmin erillisen tekstin merkeissä. Nykyään uskon, että hevonen itse kertoo ostotarkastuksen tuloksia enemmän.

Jatkoin Aatun treenaamista, vaikka valmennukset jäivät pois ohjelmasta. Ratsastin Aatulla enimmäkseen maastossa, sillä siellä ruuna liikkui enemmän eteen. Kenttätreeniä teimme vähemmän ja lyhyempiä pätkiä. En sanoisi, että Aatulla oli mukava maastoilla, mutta ruunan rauhalliset reaktiot tekivät maastoilusta helpompaa.

Aatu oli luonteeltaan Äijä. Se ei hätkähtänyt pienestä komentamisesta, ja yritti surutta potkia kengittäjää sille päälle sattuessaan. En ollut tottunut siihen, että minun pitäisi varoa hevosta. Tähän asti kaikki hevoseni olivat suhtautuneet ihmiseen nöyrästi lukuun ottamatta Palomen kiukuttelua loimittaessa. En osannut varautua tilanteeseen, joka sattui muutama viikko kaupanteon jälkeen.

Olin vienyt Riennon ja Morriksen takatarhaan ja toin Aatun etupuolelle (tarha oli jaettu kahtia). Päästin Aatun tarhaan ja kävin hakemassa portille jättämäni heinäsaavin. Aatu tuli nälkäisenä nyhtämään heinää ennen kuin ehdin kaataa heinät tarhan keskelle. Yritin maiskuttaa ruunaa kauemmas. Ei auttanut. Laskin heinäsaavin maahan ja taputin käsiä yhteen ja ärjyin. En ollut osannut varautua siihen, että Aatu kääntyisi yllättäen ympäri ja pukittaisi minua kohti.

Napakka potku osui suoraan keskelle reisilihasta. Jalkani petti alta, ja ryömin pois tarhasta sillä en pystynyt kävelemään. Soitin isälle (matkaa kotipihaan olisi ollut alle 150 metriä). Isä ajoi auton viereen ja nosti minut varovasti sisälle autoon. Jalka ei kantanut, mutta en myöskään tuntenut kipua. Potku oli osunut ainoaan mahdolliseen paikkaan, jolla on mahdollisuus kestää vastaavanlainen isku. Minulla näkyi vielä monta kuukautta myöhemmin kavionjälki reisilihaksen sivussa. Otin opikseni, ja jatkossa vein Aatulle heinät niin, että minulla oli mukana juoksutusraippa (jota säilytimme tarhan portin vieressä). Aatu ei ollut missään nimessä ilkeä tai vaikea käsitellä, mutta siinä oli tietynlaista arvaamattomuutta, joka oli minulle uutta.  

Aatu oli myös äärimmäisen itsepäinen. Muistan, että kerran maastoreitillä kulutin yli kolme tuntia yhden pienen vesipuron ylittämiseen. Sinä päivänä en ehtinyt kouluun. Kun lopulta pääsimme puron yli, ei saman ojan ylittäminen tuottanut ongelmia myöhemminkään.

Aatu kuului sarjaan sattuu ja tapahtuu. Olin ottanut Aatulle eläinlääkärikuluvakuutuksen ja ensimmäisten kuukausien aikana eläinlääkäri kävi paikkaamassa haavoja useammin kuin yhden käden sormella voi laskea. Vaikka olin aidannut hevoset eri puolille, Riento onnistui potkimaan Aatua aidan toiselta puolelta.

ke 27.9. Aamutallin jälkeen kävelin maa-ampiaispesään. Kävin koulussa iltapäivällä, jonka jälkeen tulin takaisin tallille. Ratsastin ensin Riennolla tunnin verran kentällä. Tehtiin ravissa kaikenlaista. Sitten hyppäsin Morriksella 110 - 120 cm rataa. Reiska oli taas onnistunut potkaisemaan Aatua. Suihkonen kävi hoitamassa haavan ja antoi lääkkeet.

su 1.10. Tallilla ennen seitsemää. Ratsastin Morriksella kentällä, siirtymisiä ja pikkuesteitä. Oli vauhdikas. Riennolla kävi koeratsastajat Siilinjärveltä. Sujui hyvin. Aatun kanssa kävin pitkän kävelymaaston Bertan talolla.

ma 2.10. Aikainen talliaamu, sillä Leevin korvakontrolli oli kasilta. Reiskan kanssa käytiin tunnin reipas maasto ja juoksuttelin Aatua kevyesti kentällä puolisen tuntia. Mollero sai uudet kengät. Olin illan koululla, jonka jälkeen käytiin tokotreenit Leevin kanssa.

ti 3.10. Taas aikaisin tallille. Juoksutin Rientoa liinassa ja irti noin 40 minuuttia. Liikkui tosi kivasti ja rentona. Morriksen kanssa kävin Rapun lenkin. Laukattiin pitkiä pätkiä ja Mollero pysyi käsissä. Tallihommien jälkeen ratsastin vielä Aatulla kentällä noin 45 minuuttia. Tuntui tahmealta.

ke 4.10. Kävin tekemässä tallihommat aamulla ja maastoilin Aatun kanssa Paavon mäellä. Koululla päivä ja iltapäivä. Morriksen kanssa käytiin kävelemässä maastossa ja menin kentällä 40 minuuttia laukassa isolla ympyrällä. Välillä vastalaukkaa ja välillä vaihtoja. Oli jo pimeää kun menin Riennon kanssa kentälle. Ei oikein sujunut. 

Kävin Aatun kanssa ensimmäisessä kouluvalmennuksessa 13.10, mutta jätimme valmennuksen kesken epäpuhtauden takia. Aatu oli helposti lastattavissa (kun vaan laitoin molemmille puolille traileria liinat maahan), joten kuljettaminen sujui sentään ilman ylimääräistä taistelua. Toinen kouluvalmennus 22.10 sujui paremmin, ja pääsin työskentelemään Aatun kanssa ensimmäistä kertaa tosissani. Kokeilimme Satun kanssa Aatulla satuloita, joita olin hakenut Kuopion Satulavyöstä sovitettavaksi. Ostin Wintecin yleissatulan, vaikka synteettinen satula tuntui vieraalta ajatukselta.

Ensimmäinen estevalmennus oli 18.10, ja se sujui mallikkaasta vaikka hyppäsimme miniesteitä. Kimmolta saatu positiivinen palaute antoi uutta uskoa jo laantuneen innon tilalle. Aatu kengitettiin ensimmäisen kerran 19.10, ja kengittäjä ilmoitti, ettei tule enää toista kertaa. Jos tilanne olisi nykyään vastaava, en epäröisi hetkeäkään käyttää rauhoituspastaa, jota olen oppinut säilyttämään tallissa yllättävien tilanteiden varalta. Tuohon aikaan en kuitenkaan tiennyt rauhoituspastasta. 

30.10 kouluvalmennuksesta tullut mitään. Aatu löntysteli eteenpäin minusta välittämättä omaa tahtiaan. 1.11 kävin Kimmon estetunnilla, eikä homma sujunut yhtään sen paremmin. Aatu toimi vaihtelevasti. Välillä kenttätreenit sujuivat, ja välillä tuntui, kuin Aatu olisi liikkunut suossa. Vaikka olin vasta ostanut Aatun, olin jo alkanut miettimään päätöksen järkevyyttä. Aatu ei tuntunut millään tavalla minulle sopivalta hevoselta. Jälleen kerran Kimmo oli ollut oikeassa. Lumi tuli aikaisin. Ratsastin Aatulla paljon pelloilla ja laitumella. Aatu liikkui isolla alalla mukavasti eteen, ja treenaaminen oli miellyttävämpää.

Syksy oli raskas. Rakas mummoni ja enoni menehtyivät kuukauden välein syövän uuvuttamina. Ongelmat Aatun kanssa tuntuivat jatkuvan muodossa jos toisessa. Tein liikaa töitä. Tein liian pitkiä päiviä. Harvinaista kyllä, jopa opiskelin liikaa. Urheilin liikaa. Itkin liikaa.

Morris oli tuntunut koko syksyn huonommalta. Kun lumi tuli, tilanne parani. Marraskuusta maaliskuuhun Morris tuntui normaalilta, mutta tiesin, että luopumisen aika oli lähellä. Teimme paljon pitkiä maastolenkkejä ja hyppäsimme maneesissa mielenvirkistykseksi. En tiennyt, miten pystyisin luopumaan parhaasta ystävästäni ja elämäni hevosesta. Morris oli minulle liian tärkeä.

Olin suorittanut opintoja vauhdilla. Tein viimeiset tentit ennen joulua 2006. Olin saanut insinöörityöpaikan Leppävirran Sorsakoskelta, Iittalan tehtaalta. Tekisin seuraavan kevään insinöörityötä sekä Iittalan toimipisteessä että kotona, mutta koulua minulla ei enää olisi. 

Tammikuu kului pakkasen paukkuessa. Molemmat hevoset liikkuivat maastossa ja kentällä. Aatu oli edelleen epätasainen ja ajoittain epäpuhdas. Helmikuun ensimmäisenä päivänä kuljetin Aatun Laukaalle, josta sain selkeästi Kuopion lausunnosta eroavan lausunnon. Lähetin lausunnon myyjälle ja yritin neuvotella kauppahinnasta alennusta, sillä vaivat olivat olleet Aatulla jo ennen kaupantekoa. Myyjä ei tarvinnut suostua, sillä yksityinen myyjä ei ole vastuussa piilevistä vioista, joita ei ole havaittu ostotarkastuksesa. Jos myyjä olisi ollut yritys, kaupanpurku olisi ollut mahdollinen Laukaan lausunnon perusteella.

Olin valmis myymään Aatun, sillä en uskonut, että hevosesta olisi siihen käyttöön, johon se oli hankittu. Muutama kiinnostunut ostaja säikähti Laukaan lausuntoa (eikä ihme). Kevään aikana tein Aatusta joitakin myynti-ilmoituksia, mutta en yrittänyt myydä hevosta aktiivisesti sillä tulevaisuuden hevosasiat olivat keväällä 2007 täysin auki.

Keväällä kävin Sorsakoskella useamman kerran viikossa, tein viikonloput pelinhoitajan töitä ja viikolla treenasin hevosten ja Leevin kanssa. Tein myös satunnaisia testiostajan töitä lähialueen yrityksiin. Morris oli hyvässä kunnossa ja hyppäsin helmikuun aluekisoissa herralla 110cm luokasta kakkossijan. Edellisellä viikolla olin tehnyt maneesilla isoja ratatreenejä. Hyppääminen sujui Morriksen kanssa. Sitä ei enää tarvinnut harjoitella. Viimeiset yhteiset kilpailut kilpailimme Morriksen kanssa Kuopiossa 17.3, jossa voitimme senioreiden aluehallimestaruuden. 

Edellinen on paras otos, jonka tavallisella kameralla pystyi ottamaan kahdesta vilkkaasta nelijalkaisesti. Reipas tallikoirani ei pysynyt hetkeäkään paikallaan. Myös Morris oli vilkas kuvattava. Kun katson näitä kuvia ja selaan treenivihkoa, hymyilen mielessäni, miten asiat tuntuvat toistuvan. Edellistalven muistoissa minulla on tallessa vastaava kuva Untosta ja Venlasta.

Tupamäki oli kehottanut jatkamaan Aatun liikutusta. En löynyt hanskoja tiskiin, vaan päätin opetella ratsastamaan laiskalla ruunallani. Etsin Aatulle vuokraajan, ja jaoimme kenttä- ja maastopäivät sopivan liikutusrytmin mukaisiksi. Olin tehnyt Aatun kanssa tammi- ja helmikuussa hankitreeniä, ja mielestäni Aatu oli paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Päiviä, jolloin Aatu liikkui reippaasti, oli enemmän kuin päiviä, jolloin liikkeet olivat tahmeat.

Minulla ei ollut kiinnostusta kilpailla Aatulla, mutta kävin kevään ajan säännöllisesti maneesissa hyppäämässä. Maaliskuussa tein 90 - 100 cm rataharjoituksia ja hyppäsin yksittäisi 110 - 120 cm esteitä. Tilanne oli siis sama, kuin koeratsastuksissa. Olin kuitenkin alkanut voittaa sitä epävarmuutta, jota Aatulla hyppääminen oli tuonut.

2.5.2007. Morriksen kanssa Laukaan klinikalla. Molempien etujalkojen nivelrikko edennyt, muuttunut kehärenkaiksi. Ennuste huono. Suositellaan hevosen lopettamista eläinsuojelullisista syistä. Eläinlääkäri tarjoutui kirjoittamaan pitemmän kipulääkekuurin, mikäli haluaisin pitää Morriksen vielä kesän yli. En halunnut enää pitkittää asiaa, ja otin kuurin vain kuukaudeksi. 

13.5.2007. Morriksen kanssa 1,5 tunnin kävelylenkki Rapulammilla. Aatun kanssa käytiin Satun ulkokentällä hyppäämässä. Sujui hyvin, ja meni traileriin suoraan molemmissa päissä.

20.5.2007. Morriksen kanssa kävelyllä. Aatun kanssa hyppäsin mörköesteitä. Ei kieltänyt kertaakaan. Illalla ajoin Kuopioon hakemaan Amifin.

24.5.2007. Morriksen kanssa pitkä maastokävely. Amifin kanssa menin kentällä vähän enemmän ja laukkasin ekaa kertaa. Tuntui kivalta, mutta ponimaiselta jässikältä. Aatun kanssa tein ratatreeniä 90 - 100cm esteillä. Tänään ei halunnut liikkua kunnolla, vaan tahmi kaarteissa. 

Aikamme oli ennalta määritelty. Vuosilla, kuukausilla ja päivillä ei ollut merkitystä, sillä olit hevoseni aina, ennen ja nyt. Yhteinen aika tuntuu olleen samalla kertaa sekä ihana ikuisuus että katkaransuloinen ohikiitävä hetki. Olet hevoseni yhä vieläkin, asut sydämessäni ja elät muistoissani. Edelleen, melkein kymmenen vuotta myöhemmin, tunne on sama. 

Mikään ei kestä ikuisesti. On aika jättää hyvästit. Olit Elämäni hevonen. Teit puolestani kaiken, mitä vain pystyin pyytämään. Olin vieressäni aina kun tarvitsin. Annoit anteeksi huonot päivät. Jaksoit hassutella vielä viimeisenä päivänä. Seisoit aina portilla odottamassa korvat hörössä ja valmiina lähtemään lenkille. Kaunis, upea ystäväni - kiitos kaikesta. Olit unelma, joka toteutui. Elät muistoissani, sydämessäni. Tulethan hakemaan minua sitten kun on aikani lähteä. Haluaisin tehdä viimeisen matkan kanssasi. /Morrikselle valokuvakansioon kirjoitettu muistoteksti

AMIF

Tiesin, ettei Morris olisi enää minulla pitkään. Toukokuun alussa päätin etsiä Aatulle seurahevosen, joka olisi sopiva projektiksi itselleni. Laitoin Keltaisen Pörssin hevoset - palstalle ostoilmoituksen. Amifin omistaja soitti, ja tarjosi minulle vähän ratsastettua, mutta kilttiä vuonna 1999 syntynyttä eestinponia. Vaikka olin rajannut ilmoituksessa lv-ratsut kiinnostukseni ulkopuolelle, Amif oli ensimmäinen ei entinen ravuri.

Uskaltauduin ostamaan ponin puhelimitse, sillä hinta oli hyvin halpa. Myyjä tarjoutui tuomaan ponin Kuopioon Kuusamosta asti. Toukokuun 20. päivä ajoin Sorsasaloon ja ostin itselleni toisen kimoponin. Tälläkin kertaa kimoponin omistaminen loppui lyhyeen.

Amifin myyjän tekemässä kauppakirjassa kerrotaan seuraavasti: Ostaja on tietoinen hevosen puutteellisesta koulutustasosta. Hevonen on arka kengittää. Myyjän arvion mukaan hevonen on perusterve (liitteenä kliininen ostatarkastuslausunto vuoden 2006 syksyltä). Hevosta ei ole rekisteröity Suomeen. Hevosen voi halutessaan rekisteröidä maahantuojan (Oiva Pölönen) mukaan tilastorekisteriin. Hevosen kauppahinta varusteineen on 1250 euroa. 

Motivaatio oli poissa. Aatun kanssa työskentely ei tuntunut hyvältä. Ystäväni Tuija oli alkanut vuokraamaan Aatua keväällä, ja jatkoi Aatun ratsastamista muutaman kerran viikossa. Tämä teki hyvää minulle, sillä vähemmät Aatun liikutuskerrat alkoivat sujua jouhevammin.

Keskityin Leevin kanssa harrastamiseen. Kiersimme touko- ja kesäkuussa useita koiranäyttelyitä. Treenasimme viikottain hakua ja tottista. Osallistuimme näyttelyharjoituksiin, vaikka hampaiden katsominen oli jokaisella kerralla yhtä haastavaa. Onneksi bokserikehän tuomarit hyväksyivät bokserin riehakkaan käytöksen. Leevi oli liian innoissaan, kun tuomari tuli katsomaan hampaita, eikä olisi millään malttanut seistä aloillaan sillä aikaa, kun tuomari tarkasti purentaa. Toukokuun lopulla osallistuin Leevin kanssa bokserien viikonloppuleirille, jossa harjoittelimme tottista ja hakua aamusta iltaan. Vaikka ajatukset karkailivat, eikä kuristava tunne helpottanut, puuhailu Leevin kanssa pakotti jatkamaan eteenpäin.

Valmistuin toukokuussa 2007 tuotantotalouden insinööriksi. Iittalasta en saanut työpaikkaa, sillä yritys oli jo palkannut edellisen insinöörityöntekijän vakituiseen työsuhteeseen. Sain kuitenkin reilun stipendin tehdystä työstä. Olin hakenut kesätöitä useammasta paikasta, ja toukokuun alussa sain kirjeellä tiedon, että olin päässyt Hartmannin kananmunakennotehtaan vuorotyöntekijäksi. Työsuhde kestäisi kolme kuukautta. Aloitin vuorotyöt, työskentelin vuorotyökalenterin mahdollisuuksien mukaan RAY:n töissä ja autoin maatilalla. Täytin päivät ja yöt tekemisellä, osittain asian tarkoitusta tiedostamatta.

Heinävedellä 17.6 eka ERI, ROP ja SERTI :) 

Olin pyytänyt myyjää juoksuttamaan Amifia liinassa ennen kuin pakkasimme ponin toiseen traileriin. Mielestäni Amif liikkui aavistuksen epäpuhtaasti. Ponilta oli lähtenyt kenkä toisesta etusesta, ja arvelin, että epäpuhtaus johtuu siitä. Ei johtunut. Myyjä vakuutti, ettei Amif ole ikinä aikaisemmin ontunut tai liikkunut huonosti. Ehkä näin olikin, sillä en usko, että tämä myyjä oli tehnyt Amifin kanssa töitä ratsain.

Amif kengitettiin saapumista seuraavana päivänä. Kun olin ratsastanut Amifilla kevyesti kolme päivää, kun poni alkoi tuntua epäpuhtaalta. Neljäntenä päivänä Amif liikkui selvästi ontuen. Parin päivän vapaa hävitti ontuman. Mutta, seuraavien ratsastuspäivien jälkeen poni ontui taas. Ei auttanut muu kuin varata aika Laukaalle ja selvittää ontuman syy. 

Morris sai Amif-ponista ystävän. Amif puolusti Morrista Aatun hyökkäyksiltä, ja kiukkuinen poni pelästytti Aatun pahanpäiväisesti. Amif ei päästänyt Aatua lähellekään Morrista. Aatu laahusti kaukana takana, kun kävin hakemassa hevosia sisälle. Morris ja Amif laidunsivat kylki kylkeä vasten ja rapsuttelivat toisiaan. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, että Morris olisi antanut toisen hevosen rapsuttaa itseään. Tähän asti Morris oli aina paennut muita hevosia, riippumatta siitä oliko hevonen kiltti vai ei. 

 "Nuo muistot niin monet yhteiset, 

vain aika voi kuivata kyyneleet. 

On paikka tyhjä, korvaamaton

On kaipaus suuri, sanaton

Yksi ystävä vähemmän maailmassa,

yksi tähti enemmän taivaalla"

Morris lopetettiin kotona toukokuun 28. päivä.

Kävin Amifin kanssa Laukaan klinikalla 31.5. Amifille diagnosoitiin sama vika kuin Morrikselle, eli kehärengas. Sen pahempaa lausuntoa en olisi voinut tuolla hetkellä saada. Lausunnossa lukee, että Amifin vej kehäluun etupuolella on uudisluumuodostumaa ja kehänivelrikkoa, joka on muuttunut kehärenkaaksi. Muutokset ovat kehittyneet nykyiseen tilaan pidemmällä aikavälillä. Lausunnon terapia-kohtaan on kirjattu: ennuste huono, ei tule kestämään ratsastuskäyttöä. 

En tiedä, millaisia kiivaita keskusteluja lopulta käytiin, mutta lopputulos oli se, että Amifin aikaisempi omistaja (ei siis se henkilö, jolta minä ostin ponin) tuli hakemaan ponin pois 10.6. ja maksoi minulla kauppasumman takaisin. Ehdin omistaa Amifin vain kolme viikkoa. Vaikka Aatu jäi nyt yksin, luulen, ettei herra pistänyt pahakseen sitä, että kun komenteleva kimoponi muutti muualle.

Olin harmissani Amifin tilanteesta. Olin ehtinyt tykästyä pippuriseen poniin, joka muistutti monella tavalla ensimmäistä poniani Refna´s Rubensia. Aloittelevan ratsastajan ratsuksi Amif ei olisi sopinut, sillä itsepäisen ponin kanssa asiat tuli hoitaa oveluudella. Pienet pukit tai jumitukset eivät minua säikäyttäneet, sillä olin tottunut vastaavaan käytökseen Rambon kanssa. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen, vaikka ratsastuskerrat jäivät muutamiin. En tiedä, mitä Amifille sittemmin tapahtui. Entinen omistaja kertoi, että poni viettäisi kesän laidunlomaa, jonka jälkeen ponin tulevaisuutta pitäisi miettiä tarkemmin.

Aatun kanssa hyppääminen oli vaikeaa. Otin esteratsastuksessa paljon takapakkia, sillä ensimmäistä kertaa sitten Morriksen kanssa kaatumisen olin alkanut pelätä. Minusta tuli Aatun selässä epävarma. Ei ollut mitään mistä ottaa, joten ainoa vaihtoehto oli ratsastaa eteen. Ja, jos Aatu ei lähtenyt eteen, ei vauhti riittänyt esteiden ylittämiseen. Tulin ylitarkaksi paikkojen suhteen ja tein voltteja aina kun luulin, ettei paikka olisi sopiva.

HILUTELLA

Aatu oli viihtynyt yksin, mutta halusin toisen ratsastettavan. Rahatilanne ei mahdollistanut uuden hevosen ostamista. Säästöni olivat kuluneet Aatun hankintaan. Vakuutusyhtiö ei tietenkään korvannut mitään Morriksen menettämisestä.

Kuulin Aatun vuokraajalta, että Hilutellan omistaja etsi tammalle ratsastajaa jouduttuaan pitemmälle sairaslomalle. Otin yhteyttä Mariaan, ja kerroin, että voisin ottaa Hilutellan ratsastettavaksi ainakin kesän ajaksi. Kävin katsomassa Hilutellaa juhannus-sunnuntaina, ja 29.6 kävin hakemassa Hilutellan Joroisista Saahkarlahteen.

Hilutella oli mukavan reipas ja erittäin innokas työskentelemään. Mielestäni tämä kaunis suomenhevostamma oli Aatun vastakohta. Tykkäsin tehdä töitä Hilutellan kanssa. Aloitin myös estetreenit, ja aloitimme rataharjoitukset pienistä esteistä. Esteet nousivat, ja tein loppukesällä ratatreeniä 80 - 100 cm esteillä. 

Osallistuin Hilutellan kanssa Kimmon estevalmennuksiin ja kilpailuihin. Hilutella oli vaikea lastata ja meitä oli aina useampi henkilö lastaamassa tuittupäätä kyytiin. Muuten Hilutellan kanssa harrastaminen oli mukavaa ja miellyttävää.

Aatu rakastui pippuriseen Hilutellaan, ja seurasi tammaa ympäri laidunta. Hilutella oli tehnyt alusta lähtien selväksi, kuka on pomo. Hevoset laidunsivat vanhempien takapihalle rakennetulla laitumella yötä päivää muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

1.7.2007. Hyppäsin Aatulla kentällä. Hyppäsi hyvin ja liikkui ok. Teemu otti kuvia. Ratsastin Hilutellalla kentällä kevyesti ja kävin kävelemässä peltoja ympäri. Vauhtia tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi. 

2.7.2007. Aatun kanssa klinikalla. Etusten alanivelet kuvattiin, eikä kuvissa ollut muutoksia aikaisempiin. Hilutellan kanssa kävin pitemmän maastolenkin. Otettiin mäkivetoja. 

Olin halunnut Aatulle uuden lausunnon edellisen lisäksi myyntiä ajatellen. En ole koskaan joutunut käyttämään yhtä hevosta klinikalla niin montaa kertaa, kuin mitä kävin Kuopiossa ja Laukaalla Aatun kanssa tämän vajaan vuoden aikana. Edes Morris ei käynyt klinikalla  näin montaa kertaa. Aatun liikkuminen oli aikaisempaa parempaa. Se ei reagoinut taivutuksiin eikä liikkunut epäpuhtaasti liinassa. En tiedä, oliko asialla yhteyttä parempaan kuntoon, mutta veikkaisin näin. Kesän lopulla laitoin Aatusta muutaman myynti-ilmoituksen eri sivustoille ja lehtiin, mutta kyselyjä ei tullut muutamaa vaihtotarjousta lukuun ottamatta.

Heinäkuun lopussa laitoin useita työhakemuksia alueen yrityksiin. Kävin tekemässä konetekniikan täydennyshaun pääsykokeen ja sain opiskelupaikan. Arvelin, että opiskelijana työllistyminen on helpompaa kuin työttömänä. En aikonut opiskella konetekniikan tutkintoa loppuun, jos ollenkaan.

20.9. Aatun kanssa maneesilla. Liikkui vähän nihkeästi, mutta hyppäsi oikein hyvin 100 - 110 cm radan, yksittäisiä 120-esteitä. Maria kävi ratsastamassa Hilutellan.

22.9. Aatun kanssa otettiin reipasta laukkaa metsätiellä. Laukkaili tasaisesti eikä säikkyillyt, vaikka mentiin välillä lujaa. Hilutellan kanssa hyppäsin Kimmon tallin seurakisoissa 70cm radan. Oli todella kiva! Ratsastin myös Vetralla.

23.9. Kilpailut Kimmon tallilla. Hilutellan kanssa 80cm luokasta tuplanollat ja sijoitus. 90cm luokassa Hilutella oli väsynyt ja otettiin kaksi puomia alas. Hyppäsin myös toisella hevosella (Vetra). 80cm tipahti viimeinen este, 90cm meni puhtaasti. Illalla kävin ratsastamassa Aatulla pellolla. Ensimmäiset kokeilijat kävivät katsomassa ja ratsastivat hetken.

28.9. Hyppäsin Hilutellan kanssa kentällä 90 - 100 cm radanpätkiä. Näppärä tamma, hyvin meni. Aatun kanssa kävin maneesille tekemässä ratatreeniä. Sujui kivasti.

29.9. Kävin Hilutellan kanssa pitkän rauhallisen maaston. Aatulla menin kentällä ja tein paljon taivutuksia, väistöjä ja siirtymisiä. Oli tosi kiva ja sopivan reipas.

30.9. Aatulla vapaapäivä. Kävin tekemässä Hilutellan kanssa maneesilla ratatreeniä. Meni ok. Kävin viemässä Hilutellan takaisin Satun talliin ja kävin samalla reissulla hakemassa Picasson Leppävirralta. Loppupäivä menikin sitten ihmetellen jättikokoista tulokasta :)

2.10. Aatun kanssa puomeja ja jumppasarjaa kentällä 110 cm asti. Meni kivasti, vaikka olisi voinut liikkua enemmän eteen. Ratsastin myös Picassolla kentällä. Tänään sujui paremmin, eikä tamma ollut enää niin jännittynyt. En tehnyt mitään erityistä, isoilla ympyröillä ravia ja laukkaa sekä suunnanvaihtoja. Ravissa on vaikea istua. 

PALOMA PICASSO

Olin seurannut aktiivisesti hevosten myynti-ilmoituksia ja harkitsin uuden hevosen ostamista. Kesätyö kennotehtaalla oli tuonut mukavasti paksuutta kukkaroon unohtamatta Iittalasta kesällä saatua stipendiä.

Huomasin hevostalli.netin markkinat-palstalla ilmoituksen hyvin koulutetusta ja kilpailuvalmiista pv-tammasta, joka olisi vaihtoehtoisesti joko myynnissä tai liisattavissa. Otin välittömästi yhteyttä ilmoituksessa mainittuun puhelinnumeroon ja tarjouduin ottamaan tamman ratsastettavaksi vaikka heti. Kävin ratsastamasa Picassoa kahdesti Leppävirralla ja samalla keskustelimme omistajan kanssa käytännön asioista. Maria pystyisi taas jatkamaan Hilutellan ratsastamista, joten vaihdoin hevosia. Hilutella siirtyi takaisin Marialle 30.9. Paluumatkalla ajoin Leppävirran kautta, ja toin suurikokoisen pv-tamma Paloma Picasson Saahkarlahteen.

Pieni matala tallini ei ollut Picassolle sopiva vaihtoehto. Tamma pelkäsi oviaukkoja ja tuli vauhdilla sisälle ja ulos. Muutaman vaaratilanteen jälkeen minun oli pakko etsiä Picassolle uusi tallipaikka. Picasso siirtyi Harjurannan tallilla 15.10. Ystäväni Sari pyöritti tallin toimintaa, ja sain neuvoteltua hyvän tallisopimuksen puolihoitopaikasta.

Aatu muutti Harjurannan tallille kahta viikkoa myöhemmin. Sari teki niin hyvän tallipaikkatarjouksen kahdesta tallipaikasta, etten voinut kieltäytyä. Säästäisin runsaasti aikaa (ja rahaa), kun minun ei tarvitsisi enää käydä kahdella eri tallilla. En halunnut pitää Aatua yksin Saahkarissa, vaikka ruuna ei näyttänyt asiasta välittävän.

2007 vuoden syksy oli monelta osin muutosten aikaa. Aika Saahkarlahdessa oli ohi. Muutto Harjurannan tallille aloitti uuden vaiheen elämässäni - vaiheen, joka jatkuu edelleen. Viimeisiin kahdeksaan vuoteen on mahtunut paljon onnea ja iloa sekä onnistumisia, mutta myös pohjatonta surua, menetyksiä ja epäonnistumisia - asioita, joita en halua enkä pysty vielä kohtaamaan. Sen aika on myöhemmin. Hevoset - tarina ei ole kertomus hevosista. Se on elämäni tarina. 

Hevoset - kertomus päättyy toistaiseksi tähän.